Janakkalan Reserviupseerikerho on 14.3.1949 perustettu vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön osallistuva yhdistys jäseninään pääosin janakkalalaisia reserviupseereita. Kerho on Etelä-Hämeen Reserviupseeripiiri ry:n jäsen ja Suomen Reserviupseeriliiton alainen jäsenyhdistys. Kerhon tarkoituksena on sen jäsenten upseeritaitojen ylläpitäminen ja edistäminen, yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistaminen, ammunnan harrastaminen sekä fyysisen kunnon ylläpitäminen.

Hei,

Etelä-Hämeen Resereviupseeripiiri on keskeyttänyt kilpailu- ja kokoustoiminnan toukokuun loppuun asti. Näin ollen piirin Taitokilpailu tulee siirtymään myöhäisempään ajankohtaan. Piirin kevätkokous on niin ikään peruttu ja pidetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

MPK ja RESUL ovat tehneet jo omat vastaavat päätöksensä toiminnan muutoksista 31.5.2020 saakka.

Puolustusvoimat ei ole vielä tehnyt päätöstä RUK 100 vuotta tilaisuuden pitämisestä, siirtämisestä tai perumisesta. Liiton saaman tiedon mukaan päätös tullaan tekemään huhtikuun loppuun mennessä. Näin ollen piiri on yhä järjestämässä bussikuljetuksen Haminaan 6.6.2020 perinteistä matkareittiä noudattaen (lähtien Valkeakoskelta ja poimien matkan varrelta eri paikkakunnilta osallistujia mukaan). Välittäkää tietoa yhteiskuljetuksesta kerhonne jäsenille ja pyytäkää heitä ilmoittautumaan piirin sihteerille Ismo Kaukoselle. Näin saamme tiedon siitä, että riittääkö matkaan yksi bussi vai tarvitaanko toinenkin.

Terveisin,

Matti Vainio

 

Hyvät upseeriveljet,

Nykytilanteessa ei ole mitään syytä kokoontua nyt fyysisesti yhteen.
Hallituksen ohje olla pitämättä yli 10 hengen tilaisuuksia on hyvin selvä.
Lisäksi Janakkalan Osuuspankilta tuli viesti, että yleisötilaisuuksien pitoa
heidän tiloissaan tulisi välttää.

Sen vuoksi kerhomme kevätkokous on PERUUTETTU torstailta 26.3.2020.

Kevätkokous siirretään pidettäväksi myöhäisempänä aikana, josta
jokaiselle aikanaan erikseen ilmoitetaan.

Pidetään huolta toisistamme ja autetaan erityisesti yli 70 vuotiaita jäseniämme.

Terveisin,

Matti Vainio
puheenjohtaja
Janakkalan Reserviupseerikerho

 

Tervehdys upseeriveljet,

Hyvää alkanutta vuotta kerhomme puolesta. Toimintakausi on käynnissä ja ensimmäinen kilpailu eli ilma-asekilpailu pidetään Hämeenlinnassa jo parin viikon päästä launataina 18.1.2020. Mikäli haluat osallistua kilpailuun ja et ole vielä ilmoittautunut, niin otathan yhteyttä pikaisesti Tapani Ryynäseen (040 733 0048 / Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.).

Tammikuun aikana laaditaan vuotuinen toimintakalenterimme ja siihen kaivattaisiin vielä lisää mainostajia. Kalenteria tekoa koordinoi Arto Tiainen (050 523 0024 / Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) ja hän ei ole vielä saanut tietoa kaikkien viime vuoden mainostajien tilanteesta tämän kalenterin suhteen. Samaten, jos satutte tietämään muita mahdollisia mainostajia, niin olkaa yhteydessä Artoon.

Kerhomme palkitsee kevätkokouksessa vuoden aikana eniten kuntoaan ylläpitäneet jäsenet. Pyydänkin teitä ilmoittamaan omat kuntopisteenne Tapani Ryynäselle 15.1.2020 mennessä (040 733 0048 / Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.). Kuntopisteistä kertyy päivittäisestä harjoittelusta seuraavastsi: 30 min = 1 piste / 90 min = 2 pistettä / 180+ min = 3 pistettä

Hallituksen kokoonpano vuonna 2020 löytyy ylävalikon Hallitus-kohdasta.

Aktiivista vuoden alkua kerhon hallituksen puolesta!

Matti Vainio
puheenjohtaja

 

Hei kaikille Paavon-Putken merkeissä vielä näin ennen vuoden vaihtumista
 
Etelä-Hämeen Reserviupseeri- ja Reserviläispiirin ilma-ase mestaruuskilpailut 2020 järjestetään lauantaina 18.1.2020 Hämeenlinnassa (Puusepänkatu 5). Ohessa kilpailukutsu joka löytyy myös Etelä-Hämeen reserviläisten sivuilta http://piirit-ja-yhdistykset.reservilaisliitto.fi/etela-hame/ammunta/kilpailukutsut_2020/etela-hame_ilma-asemestaruus_18.1.2020
 
Kilpailu on yksipäiväinen. Ilmoittautumiset minulle viimeistään 4.1. eli päivää ennen virallisen ilmoittautumisajan päättymistä.
Harjoittelun saa kyllä aloittaa jo aikaisemminkin.
 
Hyvää ja rauhallista Joulun aikaa sekä menestystä 2020, muutenkin kuin Paavon-Putken merkeissä,
 
Tapsa
 

Hyvät Janakkalan Reserviupseerit,

Mukavaa loppusyksyä kaikille. Hyvin aktiivinen ja monipuolinen kesäkausi on takana. Kesän aikana järjestimme erittäin hyvin onnistuneen Etelä-Hämeen ja Uudenmaan reservipiirien maastokilpailun
Pirttisuon maastossa. Kerhomme sai kiitosta järjestelyistä ja erityisesti sisältörikkaasta tulospalvelusta.

Vuoden aikana olemme menestyksekkäästi osallistuneet ja menestyneet piirin kilpailuissa. Meillä on erinomainen mahdollisuus tuoda Paavon putki kerhomme haltuun. Kilpailu on tunnetusti tiukkaa ja kaikkiin koitoksiin tarvitaan nykyisin vähintään kaksi, mieluiten kolme, täyttä joukkuetta/laji eli kehotan kaikkia jäseniä olemaan aktiivisia ensi vuoden kilpailuissa, jotka alkavat heti tammikuun alussa pidettällä ilmaaseiden mestaruuskilpailuilla.

  • Kerhomme syyskokous pidetään Kiipulassa ruokala Rusthollissa tiistaina 05.11.2019 klo 18.00.
    Kokouskutsu on tämän jäsenkirjeen kääntöpuolella.
    Muistathan merkitä ajan kalenteriisi. Syyskokouksen yhteydessä pidetään myös kerhoilta.
  • Ensi vuoden toimintakalenteri on jo työn alla. Siihen kaivataan ilmoituksia ja mikäli satut tietämään hyviä yhdyshenkilöitä, niin sivuille sopii uusiakin mainostajia!
    Toimintakalenterin muodostumista koordinoi Arto Tiainen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 050 523 0024).
  • Joulukuun ohjelmassa ovat perinteiset
    ◦ seppelten laskut sankarihaudoille Itsenäisyyspäivänä
    ◦ Jouluaaton kunniavartiot sankarihaudoilla (ilmoittautua voi järjestäjille)
    ▪ Tarinmaalla klo 15.00-18.30 / Risto Korpinen
    ▪ Tervakoskella klo 16.30-18.00 / Hannu Rantala
    ◦ Tarinmaalla sytytetään kynttilöitä sankarihaudoille jouluaattona klo 13
  • Muistakaa ilmoittaa kuntopisteet 15.1.2019 mennessä urheilu-upseeri Tapani Ryynäselle (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 040 733 0048).
  • Päivitämme jäsentemme yhteystietoja , jotta voisimme jatkossa siirtyä kohti sähköistä viestintää. Tämä jäsenkirje alkaa tulemaan sähköpostilla ensi keväästä lähtien niille, joiden toimiva sähköpostiosoite on tiedossamme. Joidenkin upseeriveljien kohdalta uupuu vielä sähköpostiosoite ja puhelinnumerotietokin saattaa olla vanhentunut. PYYDÄNKIN sinua lähettämään ajanmukaiset yhteystietosi minulle joko sähköpostilla tai tekstiviestillä (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 0440 580 555).

Aktiivista sekä antoisaa loppusyksyä ja talvea kaikille Janakkalan Reserviupseereille.

Matti Vainio
puheenjohtaja

Tiedotamme tilaisuuksista pitkin vuotta, joten varmistathan, että meillä on sinun nykyiset yhteystietosi

 

Hei totiset kisaajat ja iltapäiväkävelijät,

Muistutuksena jäsenistölle, että Hattulassa on Taitokilpailu lauantaina 4.5. Toivotaan nykyisen kaltaisen sään vallitsevan tuolloinkin. Niille, jotka eivät ole koskaan olleet mukana, kisa on tilaisuus mukavaan yhdessäoloon ja ulkoiluun myös rennommalla otteella.

Eli ilmoittautukaa allekirjoittaneelle viimeistään 24.4. virka-aikana mutta mielellään aikaisemmin, niin ehditään hoitaa maksut ajallaan ja laitan kootusti joukkueen tiedot Pentille. Nämä ovat mukavia päiväkävelyitä eli mukaan vaan kaikki vaikka kasvamassa olevien uusein jäsenten kanssa. Nimimerkillä 'pojallekin tuli kutsuntakirje'.

Tästä lähtee taas kesäkauden kisasarja liikkeelle, eli nyt on hyvä lähteä mukaan.

Liikuntaterveisin,
Tapani Ryynänen
Urheilu-upseeri
Janakkalan Reserviupseerikerho ry