Janakkalan Reserviupseerikerho on 14.3.1949 perustettu vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön osallistuva yhdistys jäseninään pääosin janakkalalaisia reserviupseereita. Kerho on Etelä-Hämeen Reserviupseeripiiri ry:n jäsen ja Suomen Reserviupseeriliiton alainen jäsenyhdistys. Kerhon tarkoituksena on sen jäsenten upseeritaitojen ylläpitäminen ja edistäminen, yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistaminen, ammunnan harrastaminen sekä fyysisen kunnon ylläpitäminen.

Hei,

Lähde mukaan järjestämään Paavon Putken Maastokilpailua 14.8. Olemme järjestämisvastuussa tänä vuonna eli emme voi olla kisaamassa, mutta tekemistä riittää kiinnostuneille.

Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että pystyisimme järjestämään kisat Tervakosken ampumaradalla ja sen ympäristön maastossa. Tämä on samalla hyvä tilaisuus tutustua paikkaan ja aloittaa vaikkapa säännöllinen 22 cal ampumaharjoituksissa käyminen radalla. Rataa on kunnostettu viime vuodet eli paikka sen kun paranee.

Ydinhommat on jo vastuutettu konkareille ja hoidamme kisat perinteisesti yhteistyössä Janakkalan Reserviläisten kanssa. Kuitenkin paljon puuhaa liittyy kisaan eli kaikki kiinnostuneet ottakaa yhteyttä.

Seuraava suunnittelukokous on tiistaina 23.4. klo 18 Tervakosken "Vintillä" Paperintekijänkujalla (60.812384, 24.625650). Punainen monikerroksinen tiilirakennus.

Tämä kokous taas on erinomainen tilaisuus tutustua kerhotilaamme Tervakoskella sekä siellä sijaitsevaan 10m ilma-ase ampumarataan. Soittakaa jos paikka jää epäselväksi tai ammunta siellä muuten kiinnostaa.

Terveisin,

Tapani Ryynänen
040-7330048
Urheilu-upseeri
Janakkalan Reserviupseerikerho ry

 

Hyvät Janakkalan Reserviupseerit,

Tämä vuosi on lähtenyt hyvään vauhtiin. Ampujat aloittivat vuoden ilma-asekisoissa hienosti ja jos samaan malliin sujuvat muutkin piirin kilpailut, on meillä hyvä mahdollisuus taas tuoda Paavon putki kerhomme haltuun. Olemme olleet parina viime vuonna toisena Valkeakosken viedessä tykin. Kilpailu on tunnetusti tiukkaa ja kaikkiin koitoksiin tarvitaan nykyisin vähintään kaksi, mieluiten kolme, täyttä joukkuetta/laji ja ”putkimies” informoi totutusti lähestyvistä kisoista.

  • Kerhomme kevätkokous pidetään Turengin Asemalla torstaina 21.03.2019 klo 18.00. Kokouskutsu on tämän jäsenkirjeen kääntöpuolella.
    Kevätkokous on samalla kerhomme pienimuotoinen 70-vuotisjuhla ja tilaisuudessa palkitaan kerhomme aktiivisia jäseniä liiton ja piirin ansiomitaleilla.
    Kevätkokouksen yhteydessä on myös esitelmä, jossa insinöörimajuri Marko Saarela ELSO-keskuksesta puhuu aiheesta ”Nykyaikainen elektroninen sodankäynti”.
    Muistathan merkitä ajan kalenteriisi.

  • Kevään kerhoilta pidetään Turengin Osuuspankissa torstaina 28.03.2019 klo 18.00, jolloin prikaatikenraali Antti Numminen pitää esitelmän aiheesta ”Osasto Hartikainen”.

  • Järjestämme piirin Maastokilpailun loppukeväästä tai alkusyksystä, mutta tarkempi aika ja paikka ovat vielä hakusessa. Kilpailun johtajana toimii Tapani Ryynänen. Mukaan mahtuu hyvin niin kilpailemaan kuin järjestelytehtäviin.

  • Kerhon yhteisiä ammunta-iltoja pidetään Pirttisuon radalla touko-syyskuussa pääsääntöisesti kunkin kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17 alkaen (katso toimintakalenteri). Näinä iltoina rataan ja ruutiaseammuntoihin pääsee tutustumaan kerhomme eri lajien harrastajien johdolla.
    Pirttisuolla tehdään uusia maavalleja ja Tervakosken Ampumaratayhtiön suunnitelmissa on rakentaa uusi 150 metrin rata.

  • Tervakosken Ampumaradan ratakorttien myynti tapahtuu Eräverkko Oy välityksellä. Käytäntö toimii jo kaikkien muiden korttien osalta, paitsi henkilökohtaisten B-osakkaiden. Ratakortin pääset hankkimaan ampumaradan kotisivujen kautta (http://tervakoskenampumarata.fi/wp/ratamaksut/).

Jäsenkirjeen liitteenä olet saanut perinteisen toimintakalenterimme. Tutustukaa kalenteriin – sieltä pitäisi löytyä mielenkiintoista tekemistä kaikille! Toimintakalenterista löytyvät vuoden tapahtumat ja yhteystiedot ym., jotka ovat painohetkellä olleet tiedossa. Suosikaa ilmoittajiamme! Myös uusia ilmoituksia ja ilmoittajia sopii sivuille!

Aktiivista sekä antoisaa kevättä ja kesää kaikille Janakkalan Reserviupseereille.

Matti Vainio
puheenjohtaja

Päivitämme jäsentemme yhteystietoja, jotta voisimme jatkossa siirtyä kohti sähköistä viestintää.
Muutamien kohdalta uupuu vielä sähköpostiosoite ja puhelinnumerotietokin saattaa olla vanhentunut.
PYYDÄNKIN sinua lähettämään mahdollisesti muuttuneesi yhteystietosi puheenjohtajalle
joko sähköpostilla tai tekstiviestillä (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 0440 580 555)

 

Hyvää alkanutta vuotta!

Toiminnantäyteinen vuosi 2018 on takana. Viime vuoden tärkeimpiä ponnistuksiamme olivat RESULin Panssarijotos ja piirimme Taitokilpailu, jotka järjestimme erinomaisella varmuudella ja taidolla. Valitettavasti emme kuitenkaan saaneet itsellemme Paavon Putkea piirin kokonaiskilpailusta, vaan jäimme muutaman pisteen erolla toiseksi Valkeakosken taakse.

Uusi vuosi ja uusi ponnistus, jotta voimme taas kerran näyttää valkeakoskelaisille, ken on piirissä vahvin. Paavon putken ratkeaminen on siirtynyt kilpailuiden osanottajamäärään, sillä kakkos- ja kolmosjoukkueiden tuoma lisäpiste on nyt ERITTÄIN tärkeä kokonaisuuden kannalta. Eli osallistumisella on nyt hyvin suuri painoarvo - ei niinkään jokaisen osallistujan tuloksella, kunhan vaan saadaan vähintään kuusi ja mielellään yhdeksän osallistujaa jokaiseen kilpailuun.

1) Kilpailuvuosi alkaa perinteisesti ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILULLA, joka järjestetään Toijalassa 19.-20.1.2019. Lauantaina ammutaan ilmakiväärillä ja sunnuntaina ilmapistoolilla. Ampumaupseeri Pertti Halinen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) ottaa vastaan ilmoittautumisia. Muistakaa ilmoittautua torstaihin 10.1. mennessä hänelle.

2) Riippuen lumitilanteesta Hattulan tulisi järjestää niin ampumahiihto(+viesti)kilpailut ja pistooliampumahiihtokilpailut, mutta näiden ajankohdasta ja toteutumisesta ei ole vielä tietoa. Näistä tullaan tiedottamaan, kunhan niistä tiedetään enemmän.

3) Paavon putken kokonaiskilpailun kannalta yksi tärkemmistä kilpaluista, jos ei tärkein, eli TAITOKILPAILU järjestetään Hattulassa lauantaina 4.5.2019. Varatkaa tämä päivä jo tässä vaiheessa, jotta saamme mahdollisimman runsaslukuisen joukon liikkeelle.

4) Perinneaseet ovat taas mukana kilpailukalenterissa. Perinnepistooleilla ammutaan Parolassa 7.5.2019 ja perinnekivääreillä 11.5.2019 Hätilässä.

5) Ruutiaseilla päästään kilpailemaan Valkeakoskella 8.-9.6.2019.

KUNTOPISTEET

Muistakaa ilmoittaa viime vuoden kuntopisteenne Tapani Ryynäselle (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) 31.1.2019 mennessä.

Maanpuolustusterveisin,

Matti

 

Hyvät Janakkalan Reserviupseerit,

Mukavaa syksyä kaikille. Vuosi on kulunut vauhdikkaasti perinteiseen malliin. Tänä vuonna kerhomme järjesti piirin kilpailuista toukokuussa Taitokilpailun Kiipulan maastossa. Lisäksi kerhomme oli hyvin aktiivisesti mukana (16 jäsentämme) järjestämässä RESULin Panssarijotosta. Suuri kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille.

Hyvästä kilpailusta ja yrityksestä huolimatta Paavon putki ei matkannut tänäkään vuonna kerhollemme, vaan se jäi taas harmittavasti Valkeakoskelle. Vuodesta toiseen kokonaiskilpailu ratkeaa muutaman pisteen erolla, joten on erityisen tärkeää saada vähintään kaksi (mieluiten kolme) joukkuetta jokaiseen urheilu- ja ampumakilpailuun sekä toistakymmentä osallistujaa Taitokilpailuun. Ensi vuoden taistelu alkaa heti alkuvuodesta ilma-aseilla.

  • Kerhomme syyskokous pidetään Kiipulan ruokala Rusthollissa torstaina 29.11.2018 klo 18.00 (HUOM! Päivämäärä on vaihtunut).
  • Kokouskutsu on tämän jäsenkirjeen kääntöpuolella. Muistathan merkitä ajan kalenteriisi. Syyskokouksen yhteydessä pidetään myös kerhoilta.
  • Ensi vuoden toimintakalenteri on jo työn alla. Siihen kaivataan ilmoituksia ja mikäli satut tietämään hyviä yhdyshenkilöitä, niin sivuille sopii uusiakin mainostajia! Toimintakalenterin muodostumista koordinoi Arto Tiainen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 050 523 0024).

Joulukuun ohjelmassa ovat perinteiset

  • seppelten laskut sankarihaudoille Itsenäisyyspäivänä
  • Jouluaaton kunniavartiot sankarihaudoilla (ilmoittautua voi järjestäjille)
    Tarinmaalla klo 15.00-18.30 / Risto Korpinen
    Tervakoskella klo 16.30-18.00 / Hannu Rantala
  • Tarinmaalla sytytetään kynttilöitä sankarihaudoille jouluaattona klo 13

Muistakaa ilmoittaa kuntopisteet 10.1.2019 mennessä urheilu-upseeri Tapani Ryynäselle (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 040 733 0048).

Päivitämme jäsentemme yhteystietoja, jotta voisimme jatkossa siirtyä kohti sähköistä viestintää. Tämä jäsenkirje alkaa tulemaan sähköpostilla ensi keväästä lähtien niille, joiden toimiva sähköpostiosoite on tiedossamme. Joidenkin upseeriveljien kohdalta uupuu vielä sähköpostiosoite ja puhelinnumerotietokin saattaa olla vanhentunut. PYYDÄNKIN sinua lähettämään ajanmukaiset yhteystietosi minulle joko sähköpostilla tai tekstiviestillä (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 0440 580 555).

Aktiivista sekä antoisaa loppusyksyä ja talvea kaikille Janakkalan Reserviupseereille.

Matti Vainio
puheenjohtaja

Tiedotamme tilaisuuksista pitkin vuotta, joten varmistathan, että meillä on sinun nykyiset yhteystietosi.

 

Hyvät Janakkalan Reserviupseerit,

Itsenäisyytemme juhlavuosi on takana ja tämä vuosi on lähtenyt hyvään vauhtiin. Ampujat aloittivat vuoden ilma-asekisoissa hienosti ja jos samaan malliin sujuvat muutkin piirin kilpailut, on meillä hyvä mahdollisuus taas tuoda Paavon putki kerhomme haltuun. Kilpailu on tunnetusti kovaa ja kaikkiin koitoksiin tarvitaan nykyisin vähintään kaksi, mieluiten kolme, täyttä joukkuetta/laji ja ”putkimies” informoi totutusti lähestyvistä kisoista.

  • Päivitämme jäsentemme yhteystietoja, jotta voisimme jatkossa siirtyä kohti sähköistä viestintää. Monen kohdalta uupuu vielä sähköpostiosoite ja puhelinnumerotietokin saattaa olla vanhentunut. PYYDÄNKIN sinua lähettämään ajanmukaiset yhteystietosi puheenjohtajalle joko sähköpostilla tai tekstiviestillä (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 0440 580 555)
  • Tervakosken Ampumaradan ratakorttien myyntikäytäntö on muuttunut, sillä Eräverkko Oy hoitaa jatkossa ratakorttien välityksen. Käytäntö toimii jo kaikkien muiden korttien osalta, paitsi henkilökohtaisten B-osakkaiden. Näidenkin osalta pitäisi käytäntö saada myös toimimaan lähiaikoina. Ampumaradalle on perustettu omat kotisivut http://www.tervakoskenampumarata.fi ja sieltä löytyy suora linkki Eräverkko Oy:n sivulle (RADAT=>RATAMAKSUT).
  • Kerhomme kevätkokous pidetään Janakkalan Osuuspankin Tervakosken konttorin tiloissa torstaina 22.03.2018 klo 18.00. Kokouskutsu on lähetetty jäsenkirjeen mukana. Muistathan merkitä ajan kalenteriisi. Kevätkokouksen yhteydessä pidetään myös kerhoilta.
  • Suunnittelemme perheretkeä Niinisaloon Porin Prikaatiin huhti-toukokuussa. Olemme saaneet jo alustavan luvan vierailulle, mutta ajankohta on vielä hieman auki.
  • Järjestämme piirin Taitokilpailun 5.5.2018 Kiipulan maastossa. Kilpailun johtajana toimii Hannu Rantala ja Antti Numminen suunnittelee kilpailutehtävät vanhaan erinomaiseen tyyliin. Mukaan mahtuu hyvin niin kilpailemaan kuin järjestelytehtäviin.
  • Vuoden toinen iso ponnistuksemme on RESULin Panssarijotos, joka järjestetään Hattulan ja Hämeenlinnan maastossa 14.-16.9.2018 yhdessä piirien monen muun kerhon kanssa.
    Lisätietoja Arto Tiaiselta, Hannu Rantalalta ja Matti Vainiolta sekä https://panssarijotos.ehrup.net
  • Kerhon yhteisiä ammunta-iltoja järjestetään Pirttisuon radalla touko-syyskuussa pääsääntöisesti kunkin kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17 alkaen (katso toimintakalenteri). Näinä iltoina rataan ja ruutiaseammuntoihin pääsee tutustumaan kerhomme eri lajien harrastajien johdolla.
  • Jäsenkirjeen mukana on perinteinen toimintakalenterimme. Tutustukaa kalenteriin – sieltä pitäisi löytyä mielenkiintoista tekemistä kaikille! Toimintakalenterista löytyvät vuoden tapahtumat ja yhteystiedot ym., jotka ovat painohetkellä olleet tiedossa. Suosikaa ilmoittajiamme! Myös uusia ilmoituksia ja ilmoittajia sopii sivuille!
  • Kerhon toimintaviikonloppua vietetään tänä kesänä Padasjoen harjoitusalueella 20.-22.7.2018. Monenlaista ohjelmaa on luvassa toiveiden mukaisesti – ammuntaa, patikointia, suunnistusta… Puitteet ovat hyvät monenlaiseen toimintaan! Parakkimajoitus, sauna ym. löytyy! Ilmoittautumisia Petrukselle (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 0400 946 907) toivotaan mahdollisimman ajoissa, jotta ohjelmaa saadaan rakennettua sopivaksi. 

Aktiivista sekä antoisaa lopputalvea, kevättä ja kesää kaikille Janakkalan Reserviupseereille.

Matti Vainio
puheenjohtaja

Tiedotamme tilaisuuksista pitkin vuotta, joten varmistathan, että meillä on sinun nykyiset yhteystietosi.

 

 

Tervehdys arvon upseerit,

Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuonna tehtiin Janakkalan Upseerikerhon syyskokouksessakin huomionarvoisia päätöksiä:

  • Janakkalan Reserviupseerikerho piti syyskokouksensa torstaina 23.11.2017
  • Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Antti Numminen ja sihteerinä Samuel Jussila.
  • Kerhon toiminnassa vuosikymmeniä erityisen aktiivisesti toiminut ja kerhon 50 v. ja 60 v. historiikitkin kirjoittanut Ossi Niemi kutsuttiin kokouksen päätöksellä - raikuvin aplodein - Janakkalan Reserviupseerikerhon kunniajäseneksi.
  • Puheenjohtajistoon saatiin pitkästä aikaa uudistusta, puheenjohtajaksi valittiin Matti Vainio. Varapuheenjohtajana jatkaa Risto Korpinen. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Samuel Jussila, Petrus Murola, Pertti Halinen, Juha Rantala, Tapani Ryynänen ja Arto Tiainen.

Normaalien vuosikokousrutiinien lisäksi keskusteltiin mm. Etelä-Hämeen Reserviupseeri- ja Reserviläispiirien järjestettäväksi annetun valtakunnallisen Reserviläisurheiluliiton syysjotoksen (14.-16.09.2018) järjestelyistä. Tapahtumaa vahvasti tukevan Panssariprikaatin harjoitusalueilla toteutettavan Panssarijotoksen järjestelyjen päävastuu on annettu Hämeenlinnan ja Janakkalan Reserviupseeri- ja Reserviläisjärjestöille. Myös MPK ja kaikki piirin yhdistykset toki ovat vankkana tukena ja apuna tuon varsin mittavan tapahtuman toteuttamisessa. Eli kerhon jäsenten panosta tapahtuman läpiviemiseksi tullaan ensi vuoden kuluessa varmasti tarvitsemaan. Myös alueen muiden jotostoiminnasta kiinnostuneiden yhdistysten ja yritysten apu ja tuki on tervetullutta.

Myös piirin Taitokilpailun 2018 järjestäminen on Janakkalan vastuulla.

Loppuvuoden tapahtumia:

06.12.2017 Itsenäisyyspäivä 

13.12.2017 E-H Reserviupseeripiirin syyskokous Kerhoravintola Seiskassa (Jouluruokailu, kaikki jäsenet tervetulleita, ilmoittautuminen Matti Vainiolle)

13.12.2017 Reserviläisten Joulutulet Seurakuntatalon viereisessä metsässä Turengissa klo 18

24.12.2017 Kynttilöiden sytytys sankarihaudoille (Tarinmaa) klo 13:00

24.12.2017 Kunniavartiot sankarihaudoilla Tarinmaa 15-18:30 ja Tervakoski 16:30-18 (Ilmoittautua voi Risto Korpiselle (Tarinmaa) ja Hannu Rantalalle (Tervakoski)

Juhlallista Itsenäisyyspäivää!

t. Arto Tiainen, puheenjohtaja (melkein) evp