Kerhomme toiminta on perinteisen monipuolista, mikä näkyy hyvin toimintakalenterista. Viime vuonna kilpailuihin saatiin taas putkimiesten ansiosta melko hyvä osanotto ja menestystäkin kilpailuissa tuli. Osallistuminen kilpailuihin on, kuten tiedetään, mitä parhainta toimintakyvyn, kuin myös muiden upseeritaitojen ylläpitoa ja kerhon varsin hyvää ja näkyvää edustustoimintaa.
Tämäkin vuosi on lähtenyt hyvään vauhtiin. Ampujat aloittivat vuoden ilma-asekisoissa hienosti ja jos samaan malliin sujuvat muutkin piirin kilpailut, on meillä hyvä mahdollisuus taas saada Paavon putki kerhomme haltuun. Kilpailu on tunnetusti tiukkaa ja kaikkiin koitoksiin tarvitaan nykyisin vähintään kaksi täyttä joukkuetta/laji ja ”putkimies” informoi totutusti lähestyvistä kisoista.
- Kerhomme kevätkokous pidetään Osuuspankin tiloissa Tervakoskella tiistaina 14.03.2023 klo 18.00.
Kokouskutsu on tämän jäsenkirjeen kääntöpuolella.
Ennen kevätkokouksen alkua pidetään reserviläisjärjestöjen yhteinen kerhoilta. - Kerhomme on hankkinut kaksi uutta 9 mm asetta ampumaharrastusta varten.
Tule tutustumaan ja koeampumaan uusilla aseilla Pirttisuon ampumaradalle
keskiviikkona 19.4.2023 klo 16.00–19.00. - Repimön ilma-aseratamme siirtyi marraskuussa vintiltä pari kerrosta alaspäin uusiin avarampiin ja valoisampiin tiloihin.
Tämä Repimön tila on nyt kerhomme ainoa ilma-aserata Turengin S-Marketin rakennuksen purkamisen jälkeen.
Tervetuloa ampumaan omilla tai kerhon ilma-aseilla lokakuusta maaliskuulle tiistaisin klo 18. - Kerhon yhteisiä ruutiammuntailtoja pidetään Pirttisuon radalla touko-syyskuussa pääsääntöisesti kunkin kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17 alkaen (katso toimintakalenteri). Näinä iltoina rataan ja ruutiaseammuntoihin pääsee tutustumaan kerhomme eri lajien harrastajien johdolla.
- Tervakosken Ampumarata Oy:n ratakorttien myynti tapahtuu Eräverkko Oy välityksellä. Kerhomme on ratayhtiön A-osakasseura, jolloin kerhomme jäsenten vuosikortin hinta on 20,00 €. Hankinta ampumaradan kotisivujen kautta http://tervakoskenampumarata.fi/wp/ratamaksut/
- Tämän jäsenkirjeen liitteenä on perinteinen toimintakalenterimme.
Tutustukaa kalenteriin – sieltä pitäisi löytyä mielenkiintoista tekemistä kaikille!
Toimintakalenterista löytyvät vuoden tapahtumat ja yhteystiedot ym., jotka ovat painohetkellä olleet tiedossa.
Suosikaa ilmoittajiamme! Myös uusia ilmoituksia ja ilmoittajia sopii sivuille!
Aktiivista sekä antoisaa kevättä ja kesää kaikille Janakkalan Reserviupseereille.
Matti Vainio
puheenjohtaja