Janakkalan Reserviupseerikerho on 14.3.1949 perustettu vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön osallistuva yhdistys jäseninään pääosin janakkalalaisia reserviupseereita. Kerho on Etelä-Hämeen Reserviupseeripiiri ry:n jäsen ja Suomen Reserviupseeriliiton alainen jäsenyhdistys. Kerhon tarkoituksena on sen jäsenten upseeritaitojen ylläpitäminen ja edistäminen, yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistaminen, ammunnan harrastaminen sekä fyysisen kunnon ylläpitäminen.

Piirin ilma-asemestaruuskilpailu 2021, kilpailukutsu

Etelä-Hämeen reservipiirien ilma-asemestaruuskilpailut on ollut sääntönä järjestää tammikuun aikana. Tällä hetkellä vallitsevassa kokoontumisrajoitustilanteessa piirien urheiluparlamentin käsittelyssä oli varatapa kilpailla ilma-aseilla ilmapistoolilla ja ilmakiväärillä. Urheiluparlamentin ajatuksena on ratkaista ilma-asemestaruudet tasosarja-ammunnan tuloksin. Ne reserviläiset, jotka eivät ammu tasosarjaa, mutta haluavat kilpailla, ampuvat tuloksensa tasosarjan luonteen mukaisesti.

Kutsu ladattavissa tämän linkin kautta.

 

Mukavaa loppusyksyä kaikille. Hyvin poikkeuksellinen toimintavuosi on takana. Koronasta johtuen moni aktiviteetti ja tapahtuma jäi järjestämättä.

Vuoden aikana olemme menestyksekkäästi osallistuneet ja menestyneet piirin kilpailuissa, joita on vuoden aikana pystytty järjestämään. Paavon putki kilpailun pisteitä tullaan laskemaan, mutta nähtäväksi jää minkälainen kokonaisuus niistä muodostuu. Kilpailu on tunnetusti tiukkaa ja kaikkiin koitoksiin tarvitaan nykyisin vähintään kaksi, mieluiten kolme, täyttä joukkuetta/laji eli kehotan kaikkia jäseniä olemaan aktiivisia ensi vuoden kilpailuissa, jotka alkavat heti tammikuun alussa pidettävällä ilma-aseiden mestaruuskilpailuilla.

  • Kerhomme syyskokous pidetään Kiipulassa ruokala Rusthollissa torstaina 19.11.2020 klo 18.00. Kokouskutsu on tämän jäsenkirjeen kääntöpuolella.
    Muistathan merkitä ajan kalenteriisi. Syyskokouksen yhteydessä pidetään myös kerhoilta, jossa Juha Korkeila pitää esitelmän ”Panssarikilta 70 vuotta”.

  • Ensi vuoden toimintakalenteri on jo työn alla. Siihen kaivataan ilmoituksia ja mikäli satut tietämään hyviä yhdyshenkilöitä, niin sivuille sopii uusiakin mainostajia!
    Toimintakalenterin muodostumista koordinoi Arto Tiainen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 050 523 0024).

  • Joulukuun ohjelmassa ovat perinteiset

    • seppelten laskut sankarihaudoille Itsenäisyyspäivänä

    • Jouluaaton kunniavartiot sankarihaudoilla (ilmoittautua voi järjestäjille)

      • Tarinmaalla klo 15.00-18.30 / Risto Korpinen

      • Tervakoskella klo 16.30-18.00 / Hannu Rantala

    • Tarinmaalla sytytetään kynttilöitä sankarihaudoille jouluaattona klo 13

  • Muistakaa ilmoittaa kuntopisteet 15.1.2021 mennessä urheilu-upseeri Tapani Ryynäselle (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 040 733 0048).

  • Päivitämme jäsentemme yhteystietoja, jotta voisimme jatkossa siirtyä kohti sähköistä viestintää.
    Tämä jäsenkirje
    tulee sähköpostilla niille, joiden toimiva sähköpostiosoite on tiedossamme.
    Joidenkin upseeriveljien kohdalta uupuu vielä sähköpostiosoite ja puhelinnumerotietokin saattaa olla vanhentunut.
    PYYDÄNKIN sinua lähettämään ajanmukaiset yhteystietosi minulle joko sähköpostilla tai tekstiviestillä (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 0440 580 555).

Aktiivista sekä antoisaa loppusyksyä ja talvea kaikille Janakkalan Reserviupseereille.

Matti Vainio
puheenjohtaja

 

Hei,

Etelä-Hämeen Resereviupseeripiiri on keskeyttänyt kilpailu- ja kokoustoiminnan toukokuun loppuun asti. Näin ollen piirin Taitokilpailu tulee siirtymään myöhäisempään ajankohtaan. Piirin kevätkokous on niin ikään peruttu ja pidetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

MPK ja RESUL ovat tehneet jo omat vastaavat päätöksensä toiminnan muutoksista 31.5.2020 saakka.

Puolustusvoimat ei ole vielä tehnyt päätöstä RUK 100 vuotta tilaisuuden pitämisestä, siirtämisestä tai perumisesta. Liiton saaman tiedon mukaan päätös tullaan tekemään huhtikuun loppuun mennessä. Näin ollen piiri on yhä järjestämässä bussikuljetuksen Haminaan 6.6.2020 perinteistä matkareittiä noudattaen (lähtien Valkeakoskelta ja poimien matkan varrelta eri paikkakunnilta osallistujia mukaan). Välittäkää tietoa yhteiskuljetuksesta kerhonne jäsenille ja pyytäkää heitä ilmoittautumaan piirin sihteerille Ismo Kaukoselle. Näin saamme tiedon siitä, että riittääkö matkaan yksi bussi vai tarvitaanko toinenkin.

Terveisin,

Matti Vainio

 

Hyvät upseeriveljet,

Nykytilanteessa ei ole mitään syytä kokoontua nyt fyysisesti yhteen.
Hallituksen ohje olla pitämättä yli 10 hengen tilaisuuksia on hyvin selvä.
Lisäksi Janakkalan Osuuspankilta tuli viesti, että yleisötilaisuuksien pitoa
heidän tiloissaan tulisi välttää.

Sen vuoksi kerhomme kevätkokous on PERUUTETTU torstailta 26.3.2020.

Kevätkokous siirretään pidettäväksi myöhäisempänä aikana, josta
jokaiselle aikanaan erikseen ilmoitetaan.

Pidetään huolta toisistamme ja autetaan erityisesti yli 70 vuotiaita jäseniämme.

Terveisin,

Matti Vainio
puheenjohtaja
Janakkalan Reserviupseerikerho

 

Tervehdys upseeriveljet,

Hyvää alkanutta vuotta kerhomme puolesta. Toimintakausi on käynnissä ja ensimmäinen kilpailu eli ilma-asekilpailu pidetään Hämeenlinnassa jo parin viikon päästä launataina 18.1.2020. Mikäli haluat osallistua kilpailuun ja et ole vielä ilmoittautunut, niin otathan yhteyttä pikaisesti Tapani Ryynäseen (040 733 0048 / Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.).

Tammikuun aikana laaditaan vuotuinen toimintakalenterimme ja siihen kaivattaisiin vielä lisää mainostajia. Kalenteria tekoa koordinoi Arto Tiainen (050 523 0024 / Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) ja hän ei ole vielä saanut tietoa kaikkien viime vuoden mainostajien tilanteesta tämän kalenterin suhteen. Samaten, jos satutte tietämään muita mahdollisia mainostajia, niin olkaa yhteydessä Artoon.

Kerhomme palkitsee kevätkokouksessa vuoden aikana eniten kuntoaan ylläpitäneet jäsenet. Pyydänkin teitä ilmoittamaan omat kuntopisteenne Tapani Ryynäselle 15.1.2020 mennessä (040 733 0048 / Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.). Kuntopisteistä kertyy päivittäisestä harjoittelusta seuraavastsi: 30 min = 1 piste / 90 min = 2 pistettä / 180+ min = 3 pistettä

Hallituksen kokoonpano vuonna 2020 löytyy ylävalikon Hallitus-kohdasta.

Aktiivista vuoden alkua kerhon hallituksen puolesta!

Matti Vainio
puheenjohtaja

 

Hei kaikille Paavon-Putken merkeissä vielä näin ennen vuoden vaihtumista
 
Etelä-Hämeen Reserviupseeri- ja Reserviläispiirin ilma-ase mestaruuskilpailut 2020 järjestetään lauantaina 18.1.2020 Hämeenlinnassa (Puusepänkatu 5). Ohessa kilpailukutsu joka löytyy myös Etelä-Hämeen reserviläisten sivuilta http://piirit-ja-yhdistykset.reservilaisliitto.fi/etela-hame/ammunta/kilpailukutsut_2020/etela-hame_ilma-asemestaruus_18.1.2020
 
Kilpailu on yksipäiväinen. Ilmoittautumiset minulle viimeistään 4.1. eli päivää ennen virallisen ilmoittautumisajan päättymistä.
Harjoittelun saa kyllä aloittaa jo aikaisemminkin.
 
Hyvää ja rauhallista Joulun aikaa sekä menestystä 2020, muutenkin kuin Paavon-Putken merkeissä,
 
Tapsa